Nesu risteili


Akateeminen NESU ry oli vahvasti mukana organisoimassa risteilyä perjantaiksi 13.11. Pelottavasta päivämäärästä huolimatta laiva pysyi pinnalla ja hauskaa oli.

Risteilyn ajankohdan teki omalta osaltaan raskaaksi edellisenä iltana järjestetyt Deltan pilttibileet ja kemistien titraukset, joihin nesukin otti osaa, osa vain pintapuolisesti, osa syvällisemmin. Kuitenkin, risteilyllä mukana oli Nesun ryhmässä loppujen lopuksi tusinan verran henkilöitä ja matkaseurana olleita, kemistien ja lääketieteilijöiden kauniimpaa sukupuolta edustaneita sopivasti saman verran.

Risteilyn alkua voidaan pitää menestyksellisenä, kun vain yksi mukaan ilmoittautunut jätti tulematta työ yms. esteisiinsä vedoten, ja toinenkin saapui laivalle taksilla kiiruhtaen juuri ennen laivan irtoamista laiturista. Mukana matkalla oli lisäksi 3 helsinkiläistä irc-teekkaria, joukossaan edellisessäkin letterissä komeillut kalaoke-noop.

Itse matka alkoi sekalaisissa merkeissä, kun lähinnä tapsan, jitan, elen ja helsinkiläisten joukko valui paikalliseen pubiin, muun porukan käyttäessä pelisilmää ja kerätessä voimia iltaa varten, toipuen samalla edellisillan bileistä.

Tämä osoittautuikin viisaaksi teoksi, joiden-kin vaipuessa yöpuulle jo puoliltaöin, jaksoivat toiset bailata aamuun saakka. Varsin vaiherikkaina muistoihin jäivät erityisesti yhteisellä hyttikäytävällä illan mittaan pidetyt OPM-partyt, joissa laivan henkilökuntakaan ei pahemmin häiriköinyt. Myös ruutuysin espoolainen muunnos herätti huomiota ja kiinnostusta mat-kalaisten keskuudessa. Kuvaavin ja jälkeenpäin yleisin matkaa kuvaava sanapari olikin ``hauskaa oli''. Onkin selvää, että vastaavia tempauksia tullaan järjestämään lisää.


Last Modified: 09:50pm EET DST, August 01, 1995