NESU teki viime vuonna periaatepäätöksen voittaa kaikki maailman kilpailut. Tähän mennessä tavoitteesta ollaan hieman jäljessä, mutta ei paljoa. Tämä on kertomus Akateeminen NESU ry:n voittoputkesta lajeista vaikeimmassa - kyykässä!
Kyykkä - tuo Karjalan soilta ja sysimetsistä maailmalle levinnyt laji - on haastava kilpailumuoto. Peliä kuvaa hyvin kanadalaisen psykiatrin Ridge Johnssonin väitöskirjassaan "Psychiatric dilemmas: The Karelian karttu-syndrome" sanoma totuus: "Hermopaine pelin aikana saattaa jopa johtaa pikkuaivojen ja selkäytimen välisen informaatiokulun preventaatioon, joka ennenpitkää vie pelaajan järjenvalon, aiheuttaa tahdotonta musculii turbulenssia sekä agressiivisuutta. Tilannetta pahentaa huomattavasti vastustajien murskaavat herjat, jotka pahimmillaan aiheuttavat ego-ongelmia sekä impotenssia." Nämä tiedot mielessään nesut kuitenkin ottivat riskin ja ilmoittivat joukkueen Turussa pidettyyn SKO-OPEN -kyykkäturnaukseen.
Joukkueeseen kuului joukkueen kapteenin, Masan lisäksi Pele, Tapsa sekä Ele. Pienen harhailun jälkeen saatiin koko joukkue kasaan ja Tapsa ensikertalaisena ihmetteli pelottavannäköisiä pelivälineitä. Pikainen katsaus ottelutaulukoihin sai jo heikompien ryppynarut löystymään ja hien otsalle. Alkulohkossamme saisimme vastustajiksimme kaksi Deltan kartunkovaa joukkuetta: lähes legendaarisen Tenukepit sekä hieman vähemmän tunnetun Dream Teamin - maailman kyykkäareenoilla tunnettuja molemmat.
Ensimmäisen pelin sitten lähtiessä käyntiin Tenukeppejä vastaan ihmettelimme vastustajan heikkoa peliä. He keskittivät kaikki voimansa taktisesti väärään paikkaan - tuomarin mollaamiseen. Näin Nesu pääsi kuin varkain voittamaan ensimmäisen pelinsä.
Toinen peli alkoi heti perään. Välissä ei ehtinyt edes kaljalle. Huonosta huollosta riippumatta aloitimme pelimme. Olimme ehkä hieman liian itsevarmoja edellisen pelin voiton takia, sillä seuraavan vastustajan nujertamiseen tarvittiin jo hieman enemmän yritystä - silmätkin piti avata. Tämäkin kuitenkin loppujen lopuksi päättyi täysin oikeutetusti Nesun voittoon ja nyt oli jo aikaa lähteä Päämajaan hiomaan suunnitelmat kuntoon. Olimme lohkovoittajia, joten täysin oikeutetusti otimme oluet. Pele ja Ele eivät halunneet päivän aikana rajoittua ainoastaan kyykkään, joten he ottivat pari erää biljardia raskaan kyykän vastapainoksi.
Hyvissä ajoin ennen seuraavia pelejämme siirryimme kentän reunalle opiskelemaan vastustajiemme taktiikkaa. Harjoittelimme liikeratoja, nautimme totia ja laskipa Masa pari kertaa peppumäkeäkin kartun kanssa. Seuraava vastustajamme oli Emman kemistijengi Acids. Ilmeisesti kisajuoman nauttiminen oli vapauttanut lihaksistamme liikeratoja heikentävät maitohapot, sillä nyt alkoi pelissämme olla sitä todellista sulokkuutta. Ilman suurempia yrityksiä keemikkojen piti nöyrtyä Nesun mahdin edessä. Tunnelma alkoi nousta, nyt oli alkamassa ne ottelut, joita tuhatpäinen katsomo oli tullut katsomaan.
Seuraava vastustaja oli pahamaineinen ja -näköinen Synapsin joukkue Snapsi. Ottelusta tulikin varsin kova ja tasaväkinen. Nesun oli pakko turvautua jopa armeijassa opittuihin komentosanoihin sekä tiukkaan henkiseen painostukseen. Pelin näyttäessä jo menetetyltä, turvauduimme viimeiseen, salaiseen aseeseemme - sammakko-videopeliloikkaan. Tämä yllättävä veto murskasi vastustajan henkisen selkärangan kuin Newcastle Brown Ale Elen viinalakon. Snapsit joutuivat heittelemään karttujaan pitkin kenttää ilman minkäänlaista osoitetta ja Nesun kyykät jäivät paikoilleen kuin liimattuina. Tämä oli viimeinen etappi ennen finaalia. Uskomatonta - me todellakin pääsimme sinne asti. Nyt meitä ei pysäyttäisi edes Pohjois-Karjalan veturiveteraanien kyykkäsakki...
Finaalikentälle saapuessamme jouduimme heti henkisen painostuksen kohteeksi. Vastustajamme pääpalkinnon kohtaloa ratkaistaessa oli SKO:n oma joukkue - neljä mustiin pukeutunutta miestä. He olisivat mielihyvin tyytyneet jopa meidän luovutukseemme, mutta sehän ei tietenkään tullut kuuloonkaan. Kyseinen SKO:n joukkue jopa harjoittelee kyykkää ammattimielessä säännöllisesti ja tuomaritkin olivat luonnollisesti SKO:n väkeä. Tappio siis näytti lähestulkoon varmalta mutta emme antaneet moisten seikkojen horjuttaa voiton tahtoamme, varsinkaan kun edelliset pelit olivat kulkeneet hyvin. Nyt pääsi Nesujen herrasmiestyyli jälleen oikeuksiinsa - emme sortuneet lainkaan epäurheilijamaiseen käytökseen vaan nielimme vastustajien herjat kuin Masa hernekeiton - miehekkäästi. Ensin piti kuitenkin valita kisan aloittaja hutunkeitossa. Liekö kohtalon ivaa tai paholaisen juonia, että tämä oli ensimmäinen ja ainoa hutunkeitto, jonka hävisimme, sekin osittain vastustajan kieroilun takia. No, aloittaja on oikeastaan ihan sama, joten tyydyimme vastustajan päätökseen (tai oikeastaan päätöksiin, sillä he eivät oikein osanneet päättää, aloittaako vai ei).
Finaalissa pelattiin kolme kierrosta normaalin kahden sijasta. Ensimmäinen kierros meni omalta osaltamme loistavasti, toiseen erään mennessä johdimme niukasti. Tiukan neuvonpidon jälkeen myös toinen kierros meni loistavasti - itseasiassa niin hyvin, ettei vastustajan kentälle jäänyt kuin pari kyykkää. Katsomossa alkoi kohina voimistua:"Ketä nämä oikein ovat - ovatko kenties ammattilaisia?" Henkisesti vaikein tilanne oli nyt tosiasia - varsinainen urheilijan painajainen - pakko saada pöytä tyhjäksi. Onneksi SKO:n joukkue aloitti kolmannen vuoron. Heidän kunniakseen täytyy sanoa, että heidän osumatarkkuutensa oli huippuluokkaa, lähes jokaisella kartulla lähti kyykkä ulos kentältä. Siispä he nakuttelivat hajallaan olevat kyykät pikkuhiljaa pois. Me taas olimme tietoisesti valinneet toisenlaisen taktiikan - kokemuksemme puutteesta johtuen heitimme niin kovaa, että osuessaan kyykän liike-energia riittää kuljettamaan sen pois pelialueelta. Näin ei tarvitse osumatarkkuuden olla niin hyvä.
Kolmannen erän alkupuolella taktiikka näytti kostautuvan. Täysiä hutilaukauksia eli ammattitermillä "kämmejä" sattui luvattoman paljon. Tapsakin jo alkoi vaipua itsesäälin syövereihin, mutta luja joukkuehenki kuitenkin piti tahdonrippeet kasassa. Ja niin siinä kävi, että Pele sai kevyellä horisontaalisella ranneliikkeellä poistettua toisen jäljellä olevista kyykistä ja Tapsan ja Elen tehtäväksi jäi enää yhden poistaminen. Tämä on kuitenkin vaativa tehtävä, jonka suorittamisessa tarvitaan tarkan käden lisäksi aimo annos hyvää säkää. Mutta matalalla, nopeakierteisellä svingillä Ele osui viimeiseen karttuun! Valtavat huudot kohosivat yleisön joukosta, suurin osa ihmisistä ei millään voinut tajuta näkemäänsä. Viereisen vanhainkodin asukkaat luulivat ruotsalaisten hyökänneen Turkuun Nesujen halatessaan toisiaan hurmioituneena. Nesulta jäi vieläpä kolme karttua käyttämättäkin, joista saimme huimat lisäpisteet. Voitetut tulivat vilpittömästi onnittelemaan ja lehdistö otti paljon valokuvia. Taas tuli näytettyä, mihin ihminen pystyy kun vain jaksaa yrittää, uskoa ja juoda tarpeeksi.
Tästä on hyvä jatkaa kaikkien maailman urheilulajien voittamista. Iikka on tätä kirjoittaessani Lillehammerissa etsimässä uusia lajeja voitettavaksi. Toivottavasti tästä saavutuksesta tuli niin paljon itseluottamusta, että Nesun joukkue menestyy Tampereella käytävissä kyykän MM-kisoissakin.
Matti Murtomaa
